Tähän kirjoitukseen sain hyvän alkusysäyksen, kun olin tulevan uuden kauden Selviytyjät Suomi porukalle kertomassa käärmeistä ja mukanani oli pari ns. jättiläiskäärmettä, toisin sanoen pelottavia kuristajia!

Vai hei, ovatko käärmeet sittenkään pelottavia??

Ennen kuin alan kirjoittamaan paatoksella käärmeiden ihanuudesta niin VAU ja kiitos Selviytyjät Suomi porukalle❤️ ketkä olitte moikkaamassa käärmeitä🐍
Siinä on ihmisiä keillä avarakatseisuus kohdallaan ja oli ihana huomata kuinka alun epävarmuus ja osalla vähän pelkokin, laantui huomaamatta kun käärmeet Matti ja Jyrki esittäytyivät ystävällisinä, tavallisina eläiminä🐍

Niin kuin tässä kuvassa toteavat ihanat Loop Suomen Karoliina Tuominen ja BB Kristian Heiskari Jyrki-boan kanssa❤️

Käärmeethän herättävät yleensä kauhistusta, inhoa, pelkoa ja montaa muutakin näiden kaltaisia tunteita. Taustalla useimmiten on tietämättömyys eläimestä ja kun ihminen ei ehkä jostain asiasta tiedä tarpeeksi, se ruokkii epäilyksiä. Kaiken lisäksi, jos lapsesta asti on jopa peloteltu käärmeillä, epäilys on kuorrutettu pelolla.

Onko tällaiseen ehkä pelkoonkin, sitten perusteltua syytä? Toki luonnossa kyyn tavatessa, varovaisuus on tärkeää eikä pihastakaan pidä lähteä siirtämään käärmettä, ellei tiedä mitä tekee. Liian usein kyy tapetaan syrjäisellä metsätiellä, pelon takia. Tappaminen tehdään myös, kun halutaan esittää, paino sanalla esittää, jonkinlaista sairaalloista urheutta. Tämän takana kuitenkin velloo pelko ja epävarmuus, ei urheus. Mitäpä urheata siinä on, kun ihminen hakkaa kepillä tohjoksi muutaman kymmenen gramman painoisen käärmeen tai koukkaa autolla käärmeen ylitse. Uuuu, siinäpä kaikki nousevat ylistämään ihmistä, tuota laumansa suojelijaa! Ikävä kyllä, laumavietti ihmisellä on niin kova, että näitä ylistäjiä löytyy. Usein ei myöskään uskalleta olla eri mieltä, vaan mennään lauman mukana ja iloitaan käärmeen tappamisesta.

Yksi kysymys on myös vellonut niin kauan kuin käärmeitä on pidetty terraarioissa.

Ovatko ne tieteellisiä harraste-eläimiä vai rakastettavia lemmikkieläimiä?
Olin joitain vuosia sitten puhumassa aiheesta Lemmikkimessuilla Helsingissä ja siitä tuli mielenkiintoista keskustelua. Itse olen sitä mieltä, että hieman molempaa, tiedettä ja lemmikkiyttä, eikä kumpikaan sulje toistaan pois. Tiedettä tarvitsemme siihen, että ymmärrämme niiden tarpeet terraarioissa, lämpötilat ja kosteudet tai ravinnon, joiden tulee pohjautua luonnosta saatuihin analyyseihin. Emmehän me muulloinkaan ala heti keksimään pyörää uudelleen.

Entäpä rakastettavan lemmikin osa kodissamme?
Nyt tulee rankkaa tekstiä. Käärmeethän ovat siliteltäviä söpöläisiä, tietenkin😉
Etenkin nämä suuremmat lemmikkipytonit ja boat. Riippuen tietenkin yksilöstä. Ella D koirani, tuo Korfun rescue-kaveri, ei jaksa nykyään vanhempana kauaa siliteltävänä olla kun taas Vilja hakeutuu itse kylkeen kiinni❤️
Oikeastaan olen koettanut koko urani ajan, myös Korkeasaaressa puhuessani sekä eläintenhoitokouluissa luennoidessani, poistaa tätä myyttiä että käärmeet olisivat ”myyttisiä vaarallisia villieläimiä ja terraariossa murjottajia”. Ei sitä ne eivät ole vaan kiintyvät omistajaansa ja osoittavat tunteitaan kuin muutkin lemmikit. Niiden merkit on vaan vielä hankalampi huomata kuin monesta muusta eläimestä.
Totta kai käärmeen paras paikka on niiden terraario, oikea kosteus ja lämpö jne. mutta ei se tarkoita, etteikö niitä voisi kohdella kuin karvallisia ja korvallisia. Onhan meidän koissuillakin tai kisuilla se lempipaikka. Kuten alla Matin kissapuun laatikko mutta kyllä hänkin sieltä tulee moikkaamaan kun huoneterraariota siivoaa!

Entäpä ulkoilu käärmeiden kanssa?
Itse käyn ULKONA kotonani jokirannassa käärmeiden kanssa. Miksen kävisi? Pienemmät ja vikkelämmät viedään tietenkin omiin verkkoterraarioihinsa, missä nekin pääsevät nauttimaan auringonvalosta ja kesäpäivän kirkkaudesta. Sen muuten huomaa kuinka iso käärmekin nauttii luonnollisesta, lämpimästä auringonvalosta ja sen tuomista hyödyistä. Virkistymisen huomaa ja mikäpä olisi itsellekään virikkeellisempää kuin päästä pitkän talven jälkeen ulos aurinkoon. Niitä päiviä, kun tiettyjen käärmeiden kanssa pääsee ulos, ei meidän kesässämme usein säiden takia ole mutta kun on, niin ne ehdottomasti hyödynnetään. Keinovalolla ei päästä samaan virkeyden parantamiseen ja virikkeellisyyteen, kuin terraariossa tai terraariohuoneessa elävällä käärmeellä siellä muun ajan. Aurinkoa ei ole vielä korvattu🌞

Toivon että joskus vielä käärmeistä ajateltaisiin enemmälti niin että ne ovat kuin koirat, ei lemmikkinä olon takia tai että pitäisi hankkia välttämättä kotiinsa vaan sen takia, että niihin suhtauduttaisiin tunteellisemmin, kuten koiriin ja ne hyväksyttäisiin maailmassa paremmin.
Nyt ikävä kyllä monet harrastajat ylläpitävät tilannetta, että ne ovat VAIN terraarioeläimiä tai niin kuin osa eläinnäyttelyistä esittää, että ne ovat VAARALLISIA eivätkä ihmistä tai sosiaalisia tilanteita hyväksy lainkaan lähelleen. Usein keskustellessani ihmisten kanssa, koetaan jotenkin nolona ilmaista, että rakastaisi käärmeitään eikä kohtelisikaan niitä tiukkoina ”tutkimuseläiminä”. Niin kauan kuin tämä malli säilyy, niin kauan ei ihminen myöskään arvosta käärmettä. Noin ylläpidetään pelkoa ja ennakkoluuloa.

Pelon ja ymmärtämättömyyden ylläpito näkyy vaikkapa luonnossa kyiden tappamisena. Suojeluhankkeen myötä saan liian usein mainintoja kyiden elävältä polttamisesta tai elävältä nylkemisestä tai paloittelusta koska – eihän kylmä inhottava käärme tunne mitään! Olen tuolloin kysynyt, että tekevätkö he koirille samoin, niin saan suuttuneen vastauksen.

Onneksi monet ihmiset kun ovat päässeet tutustumaan käärmeisiini tai vaan kuulemaan jutusteluani, niin sellaiset tyypit kuin ”tapan aina käärmeen metsässä, kun näen” eivät enää tee niin. Niinkin pieni asia, hetken kohtaaminen ja asiaan tutustuminen voi vaikuttaa.

Tämäkin kuvan kyy katseli uteliaana minua ja tietenkin ihmisen ollessa kameran linssin takana, varauksellisesti toki mutta ei kuitenkaan vihamielisenä minua kohtaan.

Rakastetaan ja ymmärretään siis kaikkea ympärillämme. Annetaan ainakin mahdollisuus asialle mikä mahdollisesti mieltämme askarruttaa.

Ihanaa kevättalvea!🌞❤️

Nyt on tärkeätä asiaa, meinaan asiaa verenluovutuksesta!

Me päätettiin Big Brother 2020 upean porukan kanssa perustaa VeriRyhmä veripalveluun https://www.veripalvelu.fi/ ja mikäs muu sen ryhmän nimi olisikaan kuin BB2020 veriryhmä 😄

Siis kun käyt luovuttamassa ja me BB-porukalla toivotaan kaikki, että sinäkin kävisit verenluovutuksessa, niin liity samalla meidän verenluovutusryhmään eli hengenpelastajaksi. Sanot vaan terveydentilahaastattelussa että kuulut meidän BB2020 veriryhmään!

Tiedämmehän kaikki kuinka tärkeätä veri on ja kuinka huolissamme itsekin olemme silloin, jos vuodamme vähänkin verta.
Verta kun ei voi valmistaa tehtaissa eikä koeputkissa joten verta tarvitsevat, ovat meidän verenluovuttajien avun varassa.
Tiesitkö muuten että Suomessa tarvitaan joka arkipäivä 800, siis KAHDEKSANSATAA verenluovuttajaa, jotta potilaat Suomessa olisivat turvattuja tarvitsemansa veren suhteen.
Ja hei, yhdellä verenluovutuksella voimme auttaa jopa kolmea potilasta❤️

Minäkin menen luovuttamaan heti kun aikaa on vaan kulunut tarpeeksi edellisestä tatuoinnistani, joka oli muuten – Big Brother logotatska🙂

Meidän BB-porukkaa olikin jo osa tänään Espoon Veripalvelussa luovuttamassa ja aloittamassa auttamisen❤️ Jatketaan me muut tästä!

Hengenpelastajat Sami (Kessu), Marko ja Tiia ❤️ Espoon Veripalvelussa! Kuva on Roopen ottama😍

https://www.veripalvelu.fi/verenluovutus/luovuta-verta/missa-luovutat/espoo

Voin sanoa että tuskinpa tarvitset. Mielestäni tähän pätee samat luonnonlait kuin tupakoinnin lopettamiseen. Mikäli ajattelet aloittavasi tupakka (tai körssi 😄) LAKON niin ainakin itselläni aikoinaan 90-luvulla, se ei toiminut. Vasta kun päätin LOPETTAA tupakoinnin, se oli siinä. Samoinhan voisi ajatella uuden vuoden lupauksista. Muutetaan se lupaus joksikin pätevämmäksi, joksikin kauaskantoisemmaksi kuten vaikka – ihan muutokseksi elämässä, jos sille sitten edes koet mitään tarvetta.

Itselläni elämäntapamuutos vuosia sitten oli aika raju. Aloin vegaaniksi ja urheilemaan jälleen, pitämään huolta itsestäni, ruumiistani ja mielestäni. Silloin ei ollut muuten edes uusivuosi. En todellakaan tarkoita että kaikkien täytyisi mullistaa elämänsä ihan katolleen ja toisenlaiseksi. Ei missään nimessä. Kukin tuntee itsensä parhaiten ja voi sovittaa muutokset omaan elämäänsä sopiviksi. Muista kuitenkin myös ettei kenenkään tai minkään tarvitse muuttua pelkästään muutoksen vuoksi. Eikä kenenkään tarvitse muuttua pelkästään kenenkään toisen ihmisen vuoksi!

Usein muutokset omassa elämässä saavat kuitenkin sysäyksen muista ihmisistä. Se on ihan okei, kunhan se ei mene siihen että halutaan olla jotain muuta kuin mitä itse pystymme realistisesti ikinä olemaan. Tiedän että sosiaalinen media, leffat ja mainokset pursuavat ihmisiä, jotka näyttävät siltä, että ovat nähneet nälkää viimeiset 26 vuotta. Voitaisiin puhua Hollywood- tai Instagram-kuplasta jossa kaikki ihmiset ovat tiettyyn muottiin valetun näköisiä, treenattuja ja hyvinvoivia. Ainakin hyvinvoivan näköisiä. En tietenkään osaa enkä halua sanoa, etteivätkö he olisi hyvinvoivia eikä henkisen puolen arviointiin minulla tietenkään ole rahkeita. Iso hauis tai erottuvat vatsalihakset eivät kuitenkaan kerro paljoakaan siitä onko pääkopassa kaikki hyvin. Ne kertovat toki sen, että ihminen pitää huolta itsestään mutta millä hinnalla? Siinä vaiheessa kun siihen tulee mukaan laihdutusten vippaskonstit tai lihasten kasvattamiseen tarvittavat mömmöt, ollaan kaukana sen uudenvuoden lupauksena tehdyn elämäntapamuutoksen suunnitelmasta. Itse olen hyvin addiktoituva luonne ja onneksi olen nykyään luonteenpiirteeni ymmärtänyt ja hyväksynyt. Olen siis pystynyt treenaamaan voimaharjoittelua ja voisi jopa kehonmuokkauksesta puhua, ilman mömmöjä.

Entäpä kuinka muut suhtautuvat sinun kroppaasi? Mitä ihmettä? Miksi tällaista pitää edes ajatella? Kroppammehan on, no, meidän oma.
Yllättävää kyllä tai no, ei se oikeastaan kovin yllättävää ole, aika moni pohtii muiden vartaloita ja niiden ulkonäköä, jopa enemmän kuin omaansa. Mikä on kyllä totaalisen tyhmää.

Itse pidin pitkän keskustelun IGn DMssä tässä eräänä päivänä erään ihmisen kanssa siitä kuinka rumaa on kun olen lihaksikas (kyllä, se on jopa lääkärintarkastuksessani mainittu 💪) tai kun ihminen on ylipäänsä treenattu. Kaunis suomalainen mies kun kuulemma on ihan sellainen pullea, normaali mies eikä tuollainen ruma lihaskimppu. Okei. Ymmärrän kyllä äärimmilleen treenatut, mahdollisesti (lue: aina) lääkeaineilla avustetut pro-tason kilpailevat möröt, jotka ovat jo epäluonnollisen näköisiä valtavan lihasmassan myötä. Outo ajatus kuitenkin on, että normaali punttisalilla käynti ja kuntoilu pilaisi jo komean suomalaisen miehen ja sellainen touhu kertoisi kuulemma huonosta itsetunnosta, jos tarvitsee niillä lihaksilla esittäytyä ihmisille.
Tähän vielä muistutukseksi multa, että sinne instaan saa laittaa saliselfieitä, jos susta siltä tuntuu!

Olinkin siis hieman ymmällä. Lisää äimistyin, kun huomasin tänään Twitteristä viestiketjun, jossa ihmeteltiin miksi jotkut naiset/yms. (muuten mitkä yms.?) pitävät pyykkilautavatsasta? Aika moni siinäkin keskustelussa päätyi tulokseen, että pyykkilautavatsan omaavalla elämä pyörii oman ulkonäön ympärillä eli toisin sanoen salipeilien edessä. Hmmmm. Mielenkiintoista oli myös, että aika moni mielsi pyykkilautavatsan, johon mielletään yleensä muutenkin treenattu olemus, vanhanaikaiseksi ja pömppömahan ja ehkä pulleuden olevan nykyaikaa.

Tuo Twitter-juttu ei sitten missään nimessä kerro koko kansan totuutta, sillä jos on olemassa Hollywood-kupla niin on olemassa myös Twitter-kupla. Viestiketjuissa usein muutamat, ehkä muutamat kymmenet ihmiset pyörittelevät aloittajan twiitin ajatuksia, joka on usein juuri heidän seurattavansa, jolloin ajatukset muutenkin saattavat kulkea jo samaa rataa.

Joka tapauksessa oli mielenkiintoista, että tähän viikkoon kohdalleni osui parikin keskustelua ja jokunen kommenttikin somessa, jossa jollain tapaa, enemmän tai vähemmän, kritisoitiin ihan normaalisti treenattua ja kuntoiltua kroppaa. Luulenpa että tähän liittyy juuri nuo tuolla mainitut uuden vuoden lupaukset ja niihin liittyvät dieetit tai kuntoilut, joiden takia on alettu miettimään, mikä on hyväksi ja mikä ei. Nimenomaan miettimään muiden osalta, eikä niinkään itsensä. Ehkäpä minulle suoraan kommentoinneissa on ollut taustalla myös jonkinlainen huono omatunto, ehkä itse ei ole saatu aikaiseksi jotain haluamaansa ja silloin voidaan helposti purkaa omaa turhautumistaan sosiaalisessa mediassa. Painotan vielä, että kirjoittelin hyvässä hengessä aiheesta mutta pitää muistaa, että ihmiset ovat aina erilaisia, joku voi edelleen pahoittaa pahasti mielensä, jos sanot jotain rumaksi…

Aiemmin kirjoittelinkin hieman somekäyttäytymisestä ja siitä onko tarve jokaiseen asiaan kommentoida, etenkään negatiivisesti. Muistutukseksi, no ei ole tod tarpeellista eikä pakollista!

Edelleen kaikille mainiota ja aurinkoista Uutta Vuotta 2021!!

Minulta kysyttiin, olenko tehnyt edellisestä vuodestani Instagramiin tai muualle muistoja?
Itse en tehnyt vuodesta 2020 mitään kuvakollaasia tms. Olen aika kehno järjestelemään menneitä asioitani laajemmalti noin kuviksi ja muistoiksi. Nehän ovat mielessäni.

Luulenpa että siinä näkyy myös se, että en mielelläni käy muistelemassa ajasta ikuisuuteen siirtyneitä ystäviäni tai lähimmäisiäni hautausmaalla. Miksihän? Minä en ihan varma ole itse siitä mutta en näe, että omia muistojani rakkaista mitenkään parantaisi katsella heidän hautakiviään. Olen aina ollut jotenkin vaivaantunut hautausmailla, vaikka ne toki kauniita paikkoja ovatkin.
BB-talossa kaverien kanssa puhuimmekin aiheesta hautausmaat ja siellä avautuessani ja itkiessänikin, päädyin lopulta siihen johtopäätökseen, että mieleeni vaikuttaa sankari isäni Ykän poismeno, kun olin aivan pikkupoika. Ykän hautajaisissa olo, seisominen hautausmaalla, kivetti silloin moneksi vuodeksi tunnekerroksen minussa, pienessä Timossa. Koin että isäni Ykä oli vain muuttunut kylmäksi kiveksi hautausmaalle. En käsittänyt sitä lainkaan. Ei kiveä voi halata tai ainakaan siitä ei saisi isän lämpöä.

Minähän en asiaa käsitellyt mielessäni sitten mitenkään vaan suljin asian, niin kuin monen muunkin asian sisääni. Niiksi kuuluisiksi minun pahan oloni maatuskanukeiksi. Nuken sisällä oli nukke, jonka sisällä käsittelemätön asia, jonka sisällä oli jälleen nukke, jonka sisällä oli käsittelemätön asia, jonka sisällä oli käsittelemätön asia ja näitä kerroksia ja nukkeja on riittänyt ja riittää edelleen. Kerrokset ovat halkeilleet ja avautuneet vasta viime vuosien aikana mikä on oikeasti helpottanut mieltäni.

Olen oppinut itkemäänkin vasta viime vuosina. Itkin BB-talossakin todella paljon. Onneksi sillä itkeminen on vapauttanut mieltäni todella paljon. Hassua sanoa mutta nykyään rakastan itkeä.
Voisi kuvitella, että tämä menisi tästä omalla painollaan enkä tähän mitään ulkopuolista apua tarvitsisi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että juuri nyt sitä tarvitsenkin. Olen löytänyt langan pään vihdoinkin mieleni suttuisesta lankakerästä ja haluan saada langan sopivaan järjestykseen, vaikkapa kivoiksi neulotuiksi villasukiksi.

Tänään sainkin iloisia uutisia työterveydestä. Sain psykiatrille lähetteen Aava lääkärikeskukseen ❤️ ja useammalle käynnille! Ihanaa päästä taas juttelemaan! ❤️

Tuohon psykiatrilla käynteihin tai vaikka terapiassa käynteihin, toivoisin että niihin alettaisiin suhtautumaan yhtä normaalisti kuin vaikka terveydenhoitajalla kuumeen takia käyntiin tai vaikkapa polvileikkauksen suhteen. Kaikki kehtaavat sanoa, että on ollut polviremonttia vähän. Miksi mielen remonttia jännitetään kertoa jopa lähimmäisille? Tässä suhteessa voitaisiin ottaa muista maista mallia, vaikkapa kun asiasta juttelin USA: laisen ystäväni kanssa. Hän oli ihanan kannustava ja sanoi vapaasti suomennettuna: ”Upeaa Timo, on hienoa, kun uskallat pyytää apua, olet rohkea mies!” kun taas suomalainen ystäväni kysyi kirkkain silmin, että: ”Oletko tulossa hulluksi?” Minä olin, että whaaat???

Tiedän että olen joidenkin mielestä turhankin avoin asioissani, sen kuuli koko Suomi minun Big Brother avautumisissani ja olen tietenkin sitä mieltä, ettei kaikkien tarvitse repostella juttujaan vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Täytyy silti muistaa, että kaikilla ei ole nyt koronan aikaan mahdollista tavata kaikkia ystäviään, joten sosiaalinen media voi olla hyvä henkireikä jakaa asioita, mahdollisesti ihan tuntemattomillekin. Kuten minä nyt teen koska olen karanteenissa odottamassa koronatestin tulosta.

Muista edelleen siis, että älä lyttää ilkeämielisesti kenenkään some avautumista tai avautumista ylipäänsä, ilkeydelläsi on yhtä syvä ja raskas vaikutus kuin löisit toista kasvoille. Kuunteleminen kun on kaunista ja vielä kauniimpaa on, jos yrität sydämellä ymmärtää toista ihmistä.

Ajattele ensin mitä sanot tai kirjoitat, älä heti sano tai kirjoita, mitä ajattelet. Eikös joo vuonna 2021?

Helppo vastaus. Hyvää mieltä ja ymmärrystä toisiamme kohtaan kaikkialla ja etenkin sosiaalisessa mediassa. Ymmärrettäisiin että joku asia saattaa olla jollekin tärkeä ja kiva asia ja siitä on kiva jakaa somessa. Saattaa olla että se ei ehkä olekaan juuri sinun juttusi ja sinun tekisi siihen mieli jotain halventavaa kommentoida. Muista että aina voi siinä hetkessä miettiä, onko siihen oikeastaan pakko kommentoida mitään jos ei ole mitään hyvää sanottavaa? Ainakaan, jos tiedät että kommentointisi mahdollisesti harmittaa sitä toista. Etenkään jos tiedät että se varmasti harmittaa tai surettaa toista.

Asiallisestikin kun voi kommentoida, eikös? Sosiaalinen media on kuitenkin iso osa meidän monen elämää, etenkin nyt korona-aikaan kun kotona saamme viettää aikaa ja erilaiset somet pienentävät maailmaa. Ei tehdä tästä maailmasta ikävää kenellekään tahallisesti ja vältetään sitä edes tahattomasti. Vedetään hetki henkeä ja fundeerataan kannattaako kommenttia julkaista.

Otetaan vaikka ihonhoitotuotteet miehellä.
Olen aiemminkin blogissani kirjoitellut kosteuttavien kasvovoiteiden käytöstä tai vaikka meikkaamisesta. Itse olen käyttänyt jo vuosikausia kasvovoiteita, silmänympärysvoiteita ja kaiken maailman ihonhoitotuotteita, olenpa ajoittain innokas lakkaamaan jopa kynteni. Usko tai älä, tumma kynsilakka on tosi kätevää, se auttaa jotenkin naputtelemaan kivoja somepäivityksiä luurilla ja kohdentaa peukut luurin näppäimistölle napakasti paitsi että se on myös makeen näköstä. Siis ihan win-win.

Oikeastaan, aloin varsinaisesti ihonhoitotuotteita käyttämään vasta aikuisiän kynnyksellä, siinä vajaa viisikymppisenä! Tämähän on ollut pienimuotoinen shokki monelle, viisikymppinen kundi käyttää kasvorasvoja, whaaaat! Tiedän, tästä ajatellaan ja myös kommentoidaan usein että se on turhamaisuutta eikä ole todellakaan soveliasta miehelle. Olen itsekin tätä kohdannut ja asiasta on huomauteltu minulle. Pidän moista ajattelutapaa toooosi vanhanaikaisena ja pikkusieluisena. Ymmärrän tietenkin että toimintani saattaa vaikuttaa jonkun toisen miehen mielestä pelottavalta. No, en oikeastaan ymmärräkään. Keneltä toiselta se on pois jos minä laitan kynsilakkaa tai käytän silmänympärysvoidetta?

Ennen kuin kukaan kuitenkaan ehtii kommentoimaan että miksi sitten itse arvostelen noin muita ihmisiä pikkusieluisiksi? Enkö siis ole itsekin ahdasmielinen jos en hyväksy toisten ajatuksia? Toivon etten olisi mutta luulenpa että meissä kaikissa löytyy sitä pikkusieluista tyyppiä jonkun asian suhteen. Se että huomaako itse sen, on ratkaisevaa. Tekeekö asialle mitään ja koettaako muuttaa ajatuksiaan? Tässä asiayhteydessä en kuitenkaan pidä itseäni pikkusieluisena. Kukin saa ajatella omassa päässään minusta mitä vaan ja minulle saa jopa tulla sanomaankin MUTTA muista että joku voi loukkaantua ja pahoittaa mielensä, minäkin. Etenkin mikäli kommentoit ilkeästi jonkun sinulle tuntemattoman tekemisiä vaikkapa nimettömänä sosiaalisessa mediassa. Tuolloin pidän tällaista kommentoijaa ihan trollina, pelkurina ja kiusaajana.

Mikä muuten sitten on parasta pikku laittautumisessa? Fiilis ja itsetunto on ihan tiloissa kun tunnet itsesi huolitelluksi ja hyvän näköiseksi. Suosikkikorvikset korvissa ja tukka laitettuna. Siis näin mulla joten älä käsitä nyt väärin. Toivon että tunnet itsesi sen oloisena ja näköisenä hyvän näköiseksi, mitä juuri sinä olet. Sinun ei tarvitse eikä pidä verrata itseäsi muihin vaan voit kunhan pukeutua ja laittautua, tai olla laittautumatta, miten se tuntuu sinusta hyvältä jolloin ollaan taas win-win.

Tuollaisesta fiiliksestähän lähtee myös se kasvoissa ilmenevä, näin pimeään vuodenaikaan nähden super-duper harvinainen lihasten ja hermojen ”kouristus”, jota kutsutaan hymyksi 🙂
Hymy kun on paras sillä hetkellä nuorentava kasvojenhoitotuote ja kaiken lisäksi täysin ilmaista kaikille. Hymy muuten on myös hyvin tarttuvaa ja hymyn tapauksessahan se on vain hyvä asia eikä mitenkään vaarallista. Sanotaan että nyt kasvomaskien aikaan on turha hymyillä mutta hei, kun on oikein hyvä mieli, hymy näkyy myös ihan meidän silmistä ❤️

Hymyillään kun tavataan!
Ihanaa Uutta Vuotta 2021!!

Eikö olisikin kivaa kun joulu olisi tullut ihan vähän niin kuin yllättäen? Ainakin siis toivon että se olisi tullut mahdollisimman monelle, ihan vähän niin kuin takavasemmalta. Yllätyksenä tullut jouluaatto, ei ehkä olisi stressannut niin kovin siinä joulun alla, kuin se ehkä joitain meitä ressaa.

Stressejä on (kuulemma) hyviä ja huonoja. Itse kyllä olen tästä samaa mieltä. Ilman pientä, sitä hyvää stressiä meidän vaikkapa luennot yleisön edessä, no nykyään etänä ruudulta, niissä ei ehkä olisi sitä pientä jännitettä ja miten sen sanoisi, inhimillisyyttä just sen pikku jännän ansiosta. Se on siis varmana hyväksi.
Entäpä se huono stressi? En muuten oikein tykkää tuosta huono-sanasta. Kuka sen määrittää mikä ylipäänsä on huonoa ja hyvää? Etenkään jouluun en tahtoisi liittää tuota huono-sanaa mutta stressin siihen saattaa monikin pystyä yhdistämään, harmi sinänsä.

Minkähän takia ihmiset sitten niin stressaa jouluna tai ennemminkin joulun takia? Siitä on varmaan montakin tutkimusta ja ajatusta. Itse ajattelen että joulustressin syntymisen taustalla, kuitenkin häärii lähimmäisistä välittäminen ja rakastaminen. Niin monethan meistä tekevät joulua toisille mikä on minusta juuri sitä joulun henkeä ja tuo iloa niin monelle.

Haluaisin myös ajatella ja toivoa, että oltaisiin ja uskallettaisiin olla myös, edes hitusen, itsekkäitä. Kamalaa puhua itsekkyydestä joulun aikaan, eikö? Tiettyä itsekkyyttä ja omaan napaan tuijottelua kuitenkin vaaditaan jotta saamme myös itsellemme aikaa ja rauhaa sekä voimia. Ihan oikeasti se on tärkeätä. Näin saamme jaksamista jotta voimme jatkossakin rakastaa ja antaa itsestämme meidän lähimmäisillemme kaikkea mitä he ansaitsevat.

Tämä poikkeuksellinen aika voi myös ressata ihan jo oman mahdottomuutensa osalta, emmehän pääse normaaliin tapaan viettämään joulujuhlia tai kerääntymään normaaliin tapaan joulupöydän ääreen ystäviemme ja rakkaittemme kanssa. Olenkin koettanut tsempata instassa, twitterissä tai facessa että nykypäivänä meillä on sen miljoona erilaista tapaa pitää yhteyttä lähimmäisiimme. On whatsappia, facetimee, instasta voi katsoa frendien ja kavereiden päivityksiä ja kommentoida vaikka ihan hupsujakin sinne, on twitteriä ja linkediniä. Muistetaan pitää sitä sosiaalista verkostoa yllä myös joulunpyhinä noiden avulla ja joo, saa olla pienellä liimalla se puhelin kädessä kiinni. Mulla ainakin on kiva nähdä kavereiden ja ihan tuntemattomienkin päivityksiä eri medioissa, mitä siellä puuhaillaan ❤️ kun ei pääse tapahtumiin tai livenä näkemään.

Kaverit on tärkeitä ❤️