Tässä haluan kirjoitella siitä kuinka BB-talossa asuminen lähti käyntiin syyskuussa ja miltä taloon kävely tuntui? Usein kysytään juuri sanoilla miltä se “kävely tuntui”. No itse kävelyssä sinänsä ei nyt kovin kummallista ollut ja se sujui fisukengillä kompuroimatta. Toki, kuitenkin se yleismeisinki oli (meisinki-sanaa en silloin muuten vielä tuntenut) päässäni ihan hitsin moista myllerrystä, kun ei tod tiennyt mitä sen ihme mustan kopperon jälkeen, missä odotetaan sisäänpääsyä, mitä siellä sitten tuleman pitää…

• 

Sitten kun summeri surisi ja pääsin käytävälle kävelemään, keittiön sisäänkäynnin puolelta kurkkasi monta hassua päätä sillain kerroksittain niin kuin Aku Ankan veljenpojat Tupu, Hupu ja Lupu puuntakaa 😀 Se oli eri hassua ja toooosi jännäääää!!
Sieltä taisi kurkata Kati, Sasa, Sini ja Arttu ainakin, pituusjärjestyksessä että kuka ihme tulee kahdeksantena asukkaana käytävää pitkin 😱 ja sitten noista ihanista tyypeistä kaikki loputkin eli Joel, Minna ja Ella pyrähtivät keittiöstä moikkaamaan minua siihen käytävälle vessan ovien eteen. Paino sanalla pyrähtivät ympärilleni, se oli hupaisan hassua. Toisilleen täysin tuntemattomat ihmiset moikkaavat, halaavat, höpöttävät tietämättä muuta lähitulevaisuudesta kuin sen että, no ei siis yhtikäs mitn.
Kyllä, käytin jo tuolla aiemmin sanaa ihanat, mitä ihmettä? Kirjoitanko tässä jälkikäteen ihanat vai mitä? Minä kyllä ajattelin heti tuolloin päässäni että nyt on hyvä jengi ja onpa ihania tyyppejä! Se vaan tuli suit sait jostain sellainen ajatus. Tuleeko se vastapuolen mikroilmeistä, kehon kielestä, tuoksusta, äänen painosta vai mistä? Vai eikö ehkä sittenkään mistään yksittäisestä? Siinäpä se, sitä EI pidäkään analysoida mitenkään super duper syvällisesti juuri tuollaisella kyseisellä hetkellä. Täytyy vaan luottaa siihen omaan tunteeseen mikä päässä pyörähtää, ilman kummoisia tieteellisiä analyysejä juuri sillä hetkellä, olivat ne tunteet sitten minkälaisia hyvänsä, hyviä vai huonoja.
Näin sen pitäisi mennä ihan oikeassa elämässäkin. Uskon että liian usein, etenkin nykyään ihmiset käyvät liian monia asioita vastapuolesta läpi päässänsä, tavatessaan uuden ihmisen eivätkä ehkä anna sille tärkeimmälle asialle, tunteelle sijaa vaan järkeillään liikaa.

• 

No, minä en paljon pidätellyt siinä ekanakaan iltana. En jäänyt himmailemaan ja voisin sanoa että rakastuin ihmisinä ja ystävinä heti noihin vähän sopivan ihanasti eriskummallisiin tyyppeihin, siinä vähän ihanan eriskummallisen omituisessa pastellin värisessä olohuoneessa ja vielä todella eriskummallisemman oudommassa isossa ympäristössä, nimeltä Big Brother -talo ❤️

Tästä eteenpäin oikeastaan kaikki onkin historiaa koska jopa minulle selkisi, sen kaiken kujalla olemiseni keskellä, että meitä kuvataan ja kaikki, KAIKKI tallentuu jälkipolville kauhisteltavaksi tai ihasteltavaksi. Voin sanoa että molempaa kategoriaa varmasti tallentui!

Eeppinen matka ja uusi jännittävä elämä alkoi meillä kahdeksalla, ei korjaan yhdeksällä, koska emmehän saa Isoveljeä unohtaa, valtavan jännittävässä paikassa nimeltä Big Brother -talo!! Vau!!
Osassa 3 alan sitten hieman käymään läpi sitä kuinka nopeasti nivouduimme ns. talolaisiksi ja kuinka fiilisringit saivat minut itkemään, ei yhden eikä kahden kerran vaan… ja ketähän muista asukkaista ensivaikutelmana kauhistutti ja järkytti minun Vegan-tatuointi käsivarressani 😱😱 IIIIIIKKKK!!!!

• 

Nih!

Tapaamisiin siis seuraavaan kertaan!
Muistetaan vielä mitä tuolla aiemmin kirjoitin, annetaan vaikkapa jo tänään tunteille enemmän valtaa elämässämme, kun tai jos tapaat uuden ihmisen. Siirretään hetkeksi siis se kuuluisa tylsä järki sivuun ja eletään täysillä, ah sillä niin monen väheksymällä hömpällä meisingillä, eli sillä ihanalla TUNTEELLA ❤️😍